Nestography on Nestori Lönngrénin perustama yritys (katso kohta ”NY-TOIMINTA”), jonka idea on tuottaa valokuvauspalveluja niitä kaipaaville. Teen jokaisen työn omalla intohimollani valokuvausta kohtaan. Pitkäaikaisesta harrastuksesta on pikkuhiljaa kehittymässä enemmän ja enemmän oikea työ.

    Teen erityisesti dokumentaarista juhla- ja tapahtumakuvausta (häät, rippijuhlat, valmistujaiset, kastajaiset, hautajaiset, yritystapahtumat yms.) ja bändikuvausta (keikka- ja promokuvat, myös isompia paketteja kiertueille tai vaikkapa festarien järjestäjille). Teen kuitenkin melko laajasti kaikenlaista valokuvausta, joten kannattaa kysellä, jos voisin toteuttaa haluamanne projektin. Kannattaa myös katsoa portfolioni, sieltä löytyy kuvaesimerkkejä erilaisiin aiheisiin jaoteltuna.

    Asiakkaani ovat ihastuneet persoonalliseen tyyliini. Kuvani erottuvat usein juurikin taiteellisuudella ja kyvyllä tuoda esille tunteita. Pyrin luomaan muistoja, jotka kestävät ajan kulutusta. Tämäntyylinen kuvailmaisu on aina ollut lähellä sydäntäni ja nyt voin jakaa sen muidenkin kanssa.

    Tunnen valokuvauksen perussäännöt, mutta olen harjoitellut rikkomaan niitä tietyllä tavalla oikeaan aikaan, joka tekee kuvista minun tyylisiäni. Olen aina painottanut vallitsevan valon käyttöä, mutta tarvittaessa käytän luovasti myös ulkoisia valonlähteitä.

”Saatiin kuvat ja ne ovat erittäin mieluiset! Todella hienoja kuvia sait otettua ja ikuistettua meille tärkeät hetket :)”

- Marleena & Aaro, Hääkuvaus

Nestography
Artistic photography with a touch of passion

"Ammattitaitoiset otteet kuvaamiseen, ottaa huomioon asiakkaan ideat ja saa lopputuloksen näyttämään ainutlaatuiselta."

- Miia, Valmistujaiset

UUTISIA:

Lähden Espanjan kuvausreissulle 3.3. -> lue kuulumiset ja katso kuvia blogistani


Uusi blogi avattu osoitteessa: www.nestography.blogspot.com


Weddings like weddings häävalokuvanäyttely käynnissä Jyväskylän ammattiopiston Petäjäveden kampuksen käytävillä.